Olet täällä
Omaishoidon tuki
Omaishoidon avulla tuetaan ikäihmisen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan kotona selviytymistä. Omaishoidon tuki sisältää omaishoitajan palkkion ja vapaan sekä hoitoa tukevat palvelut. Hoidettavan omainen tai muu läheinen voi toimia omaishoitajana.
Omaishoidon tuesta laaditaan yhdessä omaishoitajan ja hoidettavan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma, joka on osa omaishoitosopimusta. Sopimuksesta käy ilmi esim. hoitajan palkkio, sopimuksen kesto sekä hoitajan vapaa. Suunnitelman tavoitteena on varmistaa, että omaishoito yhdessä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa turvaa hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävät palvelut.
Omaishoitajalla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa, mikäli hän on sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin vähäisin keskeytyksin kuukauden aikana. Vapaapäiviltä maksetaan omaishoidontuen hoitopalkkiota.
Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen tukimuoto. Puolangalla omaishoidon tukea saavat kaikki myöntämisperusteet täyttävät hakijat. Omaishoidon palkkaluokkia on neljä.
Omaishoitajien vapaiden uudet ohjeistukset löytyvät alla olevan linkin kautta
OMAISHOITAJAVAPAAT 1.3.22 alkaen
Omaishoidontuen palkkiot
Omaishoidon tuen palkkioita on tarkistettu. Korotukset tulevat voimaan 1.2.2021 ja indeksitarkistus on huomioitu jo tammikuun palkkioissa.
Korotetut palkkiot ovat seuraavat eri maksuluokissa:
1. lk 415,97€
2. lk 553,60€
3. lk 827,60€
4. lk 1068,36€ (erityisen raskas siirtymävaihe)
tukihenkilökorvaus 211,70€
sijaisomaishoito 59,17€
Puolangan kunnan omaishoidon tuen myöntämisperusteet, hoitopalkkiot sekä tiedot omaishoidon vapaiden järjestämisestä löytyvät alla olevan linkin kautta.
Omaishoidon tuen perusteet, hoitopalkkiot sekä omaishoidon vapaat